Uusi opetussuunnitelma tekee tuloaan, ja kansankynttilät kautta valtakunnan pohtivat mitä se käytännössä tarkoittaa. Toiset ovat sitä mieltä, että mikään ei muutu. OPS on vain ohjenuora siihen, miten opettaja voisi työtään toteuttaa tai millaisia tavoitteita olisi hyvä saavuttaa. Laskemaan oppii laskemalla ja hiihtämään hiihtämällä. Jauhelihakeitto, ruisleipä ja perinteet. Niillä on ennenkin pärjätty. Kaiken voi perustella pedagogisesti kunhan on perinteisesti luova.

Toiset yrittävät linkittää kaiken toiminnan tavalla tai toisella opetussuunnitelmaan. Voinko viedä lapset puolukkaan? Kuinka monta laaja-alaisen osaamisen palluraa saan tähän retkeen mahdutettua? Miten perustelen tämän pedagogisesti jos joku sattuu kysymään? Voiko metsässä ohjelmoida? Näin pohtii Marko-Irmeli hikikarpaloita pyyhkien. Opettamisesta on tullut suorittamista.

Modernissa ops-ajattelussa on helppo havaita tietynlaista oppilaiden tasapäistämistä. Oppilaat tulevat kouluun, heidät istutetaan samanlaisiin pulpetteihin, annetaan samanlaiset työvälineet ja tavoitteet. Kaikki ovat samanarvoisia. Opettajalla on selkeä käsitys siitä, millaisia oppimistuloksia kulloisellakin opetustavalla saavutetaan, ja millaisia ihmisiä oppilaista tulee kasvamaan. Tietoa uudennetaan puurokauhalla jakaen. Näin todella kärjistetysti koulunkäynti alkaa kuulostamaan hyvin liukuhihnamaiselta ja ankealta. Ei se sitä varmasti kuitenkaan aina ole, ja tässäkin ajattelutavassa on varmasti lasten hyvinvointi ollut päällimmäisenä motivaattorina. Jos kaikille asetetaan samat lähtökohdat, annetaan samat edellytykset, on kaikki varmasti reilua, eikä kenelläkään ole syytä epäonnistua.

Postmoderni näkökulma opsin toteuttamiseen on hieman liberaalimpi. Oppilaat ovat vain pieniä ihmisiä, yksilöitä. Heillä on omat tarpeensa, vahvuutensa ja heikkoutensa. Kaikki ovat samanarvoisia, mutta eivät samanlaisia. Opettamisessa lähtökohtana ovat yhä useammin kokonaiset ilmiöt, eivät yksityiskohdat. Opetus joustaa, kasvaa ja kehittyy.

Onko mahdollista löytää keskitie?

Vaikka en kristallipalloa omaa, uskallan väittää että kyllä. Opetussuunnitelma on opettajien työkalu, ja sitä on ensin opeteltava käyttämään ennen kuin sen vaikutuksia, hyötyjä tai parannustapoja voidaan arvioida. Paljon tulee muuttumaan, se on selvää, mutta edellisistä opetussuunnitelmistakin on opittu ja edistytty. Vähitellen liikutaan aina vain parempaan suuntaan.

"The road to wisdom? — Well, it's plain
and simple to express:
Err
and err
and err again
but less
and less
and less."
- Piet Hein

-Tatu