Kehitys tuntuu olevan nykyään päivän polttava sana kaikilla mahdollisilla elämän ja yhteiskunnan osa-alueilla. Puhutaan kestävästä kehityksestä, toiminnan kehityksestä, ihmisten kasvusta ihmisenä... Kaiken tavoitteena tuntuu olemaan pyrkimys parempaan. Näin on myös koulumaailmassa. Mielestäni tämä on pelkästään hyvä asia, koska maailman muuttuessa sekä oppilaiden tarpeiden ja opetuksen tavoitteiden muuttuessa myös koulun on muututtava. Koulun ja opettajien tulee kehittää omaa toimintaansa niin, että opetus tukee parhaalla mahdollisella tavalla 2000-luvun uusien oppijoiden oppimista ja kasvua nykyajan yhteiskunnan jäseneksi.

Opettajiin kohdistuvat odotukset ja opettajan työn yhteiskunnalliset ehdot ovat muuttuneet ajan kuluessa (Välijärvi 2006, 9). Opettajista sanotaan aina, että heidän pitää olla melkoisia monitaitureita työssään: psykologeja, terveydenhoitajia, kasvattajia ja tietysti opettajia. Hyvän opettajan tunnuspiirteisiin sanotaan kuuluvan halu kehittää itseään opettajana ja jatkokouluttaa itseään jatkuvasti. Opettaja ei saa siis "jämähtää" paikalleen, vaan on pysyttävä ajan hermolla. Saman toteaa myös Välijärvi (2006, 23): moderni opettaja rakentaa omaa työtään jatkuvasti. Miten tämä toiminnan muuttaminen ja oman opettajuuden kehittäminen sitten tapahtuu? Ainakin yksi keino tähän on käytännön tutkimus. 

Koulutuksen kehittämisen tutkimuksessa ehdoton avainsana on käytännöllisyys. Kehittämistarve herää halusta muuttaa nimenomaan koulun tämän hetkisiä käytänteitä (Turunen 2016). Koulun arjessa voidaan huomata sellaisia ongelmakohtia, joita halutaan lähteä muuttamaan. Myös opettaja voi tietoisesti pyrkiä parantamaan omaa toimintaansa opettajana. Koulu voi monin keinoin pyrkiä parantamaan toimintaansa ja opetuksen laatua tutkimuksen avulla. Toimintatutkimus, design-tutkimus, interventiotutkimus ja opettaja-tutkijana liike ovat tällaisia tutkimuksenteontapoja (Turunen 2016).

Interventiotutkimus

En ollut koskaan aikaisemmin kuullut interventiotutkimuksesta terminä, mutta käytännössä olen kyllä aikaisemmin tiennyt miten se toimii lääketieteiden näkökulmasta katsottuna. Uusia lääkkeitä ja hoitomenetelmiä testataan niin, että lääkkeen antamisen jälkeen (interventio) mitataan vaikutusten seurauksia (Turunen 2016). En ollut kuitenkaan koskaan ajatellut, että tämäntyyppistä tutkimusta voitaisiin tehdä myös kasvatustieteissä. Koulumaailmassa voidaan esimerkiksi kokeilla, miten jokin tietty opetusmenetelmä vaikuttaa oppimiseen: toiselle ryhmälle opetetaan perinteisesti ja toiselle ryhmälle uudella menetelmällä ja lopuksi katsotaan onko uudella menetelmällä ollut vaikutusta oppimiseen. Tässä tulee kuitenkin vastaan eettinen ongelma: millä perusteella osa oppilaista saa parempaa opetusta ja osa ei? Miten oppilaat valitaan? Onko oikein, että oppilas pääsee kokeilemaan uutta, oppimista merkittävästi edistävää opetusmenetelmää vain jos arpaonni suosii?

Opettaja tutkijana -liike

Opettajalla on käytössään keinoja kehittää omaa opettajuuttaan. Olen esimerkiksi kuullut, että jotkut opettajat videokuvaavat omia pitämiään oppitunteja, katsovat niitä sitten jälkikäteen ja pystyvät kehittämään omaa toimintaansa paremmaksi. Tällaisesta omaan toimintaan kohdistuvasta tutkimuksesta voidaan käyttää nimitystä self study (Turunen 2016). Monet opettajat ovat kirjoittaneet jopa väitöskirjoja oman työnsä tutkimisesta. Dinkelmannin (2003) mukaan self study tarjoaa mahdollisuuden reflektoivaan opettajuuteen. Opettajan on hyvä työssään pohtia omia toimintatapojaan ja pyrkiä tietoisesti kehittämään niitä osa-alueita itsessään, joiden kokee kaipaavan parannusta. Voidaan siis kokoavasti sanoa, että opettaja ei ole koskaan "valmis", vaan aina on parantamisen varaa. Se on sitä niin paljon puhuttua elinikäistä oppimista. 

Koostavasti voidaan siis sanoa, että maailman muuttuessa ja yhteiskunnan muuttuessa ei riitä enää, että koulu tarjoaa oppilaille sellaista opetusta, että he tulevat pärjäämään elämässään. Tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan aivan uudenlaisia taitoja ja tietoja, joita koulun tehtävä on lapsille opettaa. Opettajat eivät voi opettaa vanhoilla samoilla kaavoilla ja kivikautisilla opetusmenetelmillä, koska ne eivät enää vastaa nykyajan tarpeita. Koulun ja opettajien tulee siis tutkia ja kehittää omaa toimintaansa, jotta oppilaille, tulevaisuuden suurille lupauksille, voidaan taata paras mahdollinen opetus. 

- Annika


                                              clip-art00201.jpg


LÄHTEET:

Dinkelman, Todd 2003. Self study in teacher education: a means and ends tool for promoting reflective teaching. Journal of Teacher Education 54 (1), 6-18. Saatavilla www-muodossa: http://files.eric.ed.gov/fulltext/ED444936.pdf. (Luettu 23.2.2016.)

Turunen, Tuija 2016. Koulutuksen kehittämisen tutkimus. Ops, arviointi ja koulun kehittäminen -kurssin luento 3.2.2016. Lapin yliopisto.

Välijärvi, Jouni 2006. Kansankynttilästä tietotyön ammattilaiseksi. Opettajan työn yhteiskunnallisten ehtojen muutos. Teoksessa Anna Raija Nummenmaa & Jouni Välijärvi (toim.) Opettajan työ ja oppiminen. Jyväskylä: Koulutuksen tutkimuslaitos.

Kuva: http://colehillfirst.dorset.sch.uk/?page_id=1801